|
Kirkkonummen Judoseuran junnukurssien vetäjät ovat hakeneet pätevyyttä Suomen Judoliiton kursseilta. Junnuikäisten harjoituksissa liikuntaleikeistä siirrytään pikku hiljaa kohti "oikeampaa judoa" - hauskanpitoa leikkeineen tai leikinomaisine harjoituksineen toki unohtamatta.
Junnuryhmäläiset saattavat käydä jo - niin halutessaan - kokeilemassa kilpailemistakin jossain nuorille aloittelijoille sopivassa harjoituskilpailussa, vaikkapa Etelä-Suomen alueen Junnu-Cup -harjoituskilpailuissa. Myös alue- tai valtakunnallisemmat kesäleirit tms. ovat omiaan avartamaan junnujatkokurssilaisten lajikokemusmaailmaa.
Junnujudon ja nuorten peruskurssi
Syksyllä 2008 ei järjestetä uutta junnujudon peruskurssia tilanpuutteen ja vähäisten ohjaajaresurssien takia. Tilanne tarkastetaan uudestaan vuodenvaihteessa.
Nuoret voivat osallistua myöhemmin järjestettävään aikuisten ja nuorten peruskurssille.
Junnujen ja nuorten jatkoryhmät
Syksyllä 2008 jatkoryhmiä on kaksi: - junnut (7 - 12-vuotiaat, valkoisesta/keltaisesta vyöstä ylöspäin) - nuoret (13-vuotiaat ja vanhemmat, keltaisesta/oranssista vyöstä ylöspäin).
Junnujen harjoituksia vetävät omalla dojollamme torstaisin klo 18:00-19:00 Hannu Ruuth (4. dan) ja Niina Nikulainen (1. dan), apuohjaajinaan Jyri Laasonen (2. kyu) ja Matias Ruonala (3. kyu), ja sunnuntaisin klo 17:00-18:00 Stefan Sivaro (1. dan) ja Niina Nikulainen (1. dan), apuohjaajinaan Iiris Juopperi (2. kyu) ja Vilma Saarinen (3. kyu).
Nuorten harjoituksia vetävät omalla dojolla torstaisin klo 19:00-20:30 ja sunnuntaisin klo 18:00-19:00 Marko Laaksonen (3. dan) ja Niina Nikulainen (1. dan) sekä Mika Sonntag (2. kyu). Nuoret voivat näiden lisäksi osallistua harjoituksiin uimahallilla tiistaisin 19:30-21:00 ja käydä uimahallin punttisalilla keskiviikkoisin klo 20:00-21:00 (ohjaajana tarvittaessa Mika Sonntag).
Tarkemmat harjoitusajankohdat löytyvät seuramme harjoitusajoista ja materiaalisalkusta, josta löytyy piakoin myös tarkempi ryhmäjako.
|